Mt. Diablo

Alla Mt. Diablon pyhittäminen Contra Costa Countyssa Kaliforniassa 2. joulukuuta 1990.

Ray Aguilera ja seurakunnan äänimies.

Valokuvia todistajista, jotka olivat mukana Mt. Diablon pyhitysmatkalla 2. joulukuuta 1990.

Valokuva Mt. Diablon sateenkaaresta 2. joulukuuta 1990. Tämä on yksi niistä kolmesta sateenkaaresta, jotka ilmestyivät, kun olimme pyhittäneet Mt. Diablon.

Lue KOKO TARINA (todistus) siitä, kuinka Raymond Aguilera alkoi saamaan profetioita Pyhältä Hengeltä.

Profetia Mt. Diablosta ja todistus.

2. joulukuuta 1990,

(Kello on 6:28 aamulla, 10. huhtikuuta 1993. Huomenna on pääsiäissunnuntai, ja aion nyt dokumentoida tapahtumat, jotka sattuivat 2. joulukuuta 1990. Luulin tallentaneeni ne nauhalle, mutten tunnu löytävän nauhaa mistään, joten yritän muistaa kaiken niin hyvin kuin pystyn.)

Olin unessa ja Herra herätti minut ja sanoi, "Tahdon sinun menevän Mt. Diablolle. Tahdon sinun vihkivän vuoren öljyllä. Siellä on oleva viisitoista tuhatta Enkeliä paikan päällä, eikä sinun pidä pelätä, sillä Minä tarvitsen todistajia. Kuuluta siitä sinkkujen ryhmälle perjantai iltana."

Olin menossa siskoni kanssa Four Square-kirkkoon, jossa oli sinkkujen ryhmä perjantai-iltana. Joten kerroin sisarelleni Profetiasta; ja seuraavana perjantai-iltana tilaisuus puhua ilmaantui.

Kerroin Profetiasta kirkon sinkkujen ryhmälle.

Mutta Herra oli sanonut, "Älä kerro heille koko tarinaa. Kerro heille että tahdon ihmisten menevän vuorelle, ja rukoilevan, ja että siellä tulee olemaan viisitoista tuhatta Enkeliä. Siinä kaikki. Sinua tullaan suojelemaan ja johdattamaan Mt. Diablolle Enkelien toimesta, äläkä kerro enempää yksityiskohtia ennen kuin saavutte sinne."

Yksityiskohdat olivat, että Hän aikoi ottaa Diablo-vuoren paholaiselta pois. Että paholaisella oli yhdeksän paikkaa maan päällä joita hänellä oli lupa käyttää, tai hän oli käyttänyt niitä tuhansien vuosien ajan. Paikat olivat, luullakseni, korkeita paikkoja. En oikeastaan tiedä, mutta Saatana johti toimintaansa sieltä käsin. Luulisin, että Mt. Diablo oli yksi noista paikoista.

Hän sanoi, "Älä huolehdi siitä kuka lähtee. Sillä Minä tiedän täsmälleen ketkä siellä tulevat olemaan." Älä huoli siitä lähteekö yksi, kaksi, tai sata ihmistä mukaasi." Minä tarvitsen todistajia todistamaan mitä Minä aion tehdä."

Hän aikoi häätää paholaisen tältä vuorelta. No, tämä vuori sijaitsee Contra Costan piirikunnassa, Kaliforniassa, San Franciscon itäpuolella.

Eräs kristitty ystäväni ja minä havaitsimme vuonna 1992 Mt. Diablon huipulla muistokilven, jonka mukaan intiaaneilla oli ollut tapana palvoa ja uhrata siellä niin kauas kuin viisituhatta vuotta ajassa taaksepäin. Vuoreen on aina liitetty jonkinlaisia pahuuden mielikuvia. Olen siinä käsityksessä, että eräs 1800-luvulla elänyt pappi näki paholaisen kiven päällä, ollessaan siellä rukoilemassa, ja aina siitä lähtien sitä on kutsuttu Mt. Diabloksi ( Paholaisen Vuori ).En ole ihan varma kaikesta historiaan liittyvästä, mutta minä annoin Profetiani sinkkujen ryhmälle ja sanoin, että me lähtisimme sinne seuraavana sunnuntaina, ja että jos joku haluaisi tulla meitä vastaan kirkon parkkipaikalle.

Kysyin Herralta, "Missä kohtaa tätä vuorta me vihimme sen?"

Hän sanoi, "En aio kertoa sitä sinulle. Se henkilö, joka hoitaa kirkon äänilaitteistoa, henkilö jonka kanssa keskustelit Mt.Diablosta useita viikkoja sitten, tietää täsmälleen missä kohtaa vuori pitää vihkiä. Ja vihki maa missä tahansa hän sinua käskeekään."

Näihin aikoihin kirkkoon kuuluvat ihmiset alkoivat haukkua minua monella tapaa. He alkoivat katsoa minua niin kuin olisin hullu. Heidän mielestään minä aloin muuttumaan omituiseksi. Aloin saamaan puheluja kirkkoon kuuluvilta ihmisiltä, jotka käskivät minun sulkea suuni, ja sanoivat, että joutuisin nuhteluun, ja että minun pitäisi pitää suuni kiinni kaikista näistä jutuista. Se mikä oli niin hassua, oli että tämä oli olevinaan vakaa Karismaattinen Four Square-kirkko. Sain kaikenlaisia haukkumisia ystäviltä, mutta minä en välittänyt, vaan tein vain minkä Herra käski.

Kaksi päivää myöhemmin, sunnuntaina, joulukuun 2, 1990, minä ja siskoni lähdimme kirkkoon, yhtään tietämättä kuka olisi paikalla, vai olisiko kukaan. Herra sanoi, "Siellä tulee olemaan musiikkia. Se tulee olemaan Ylistyksen Päivä Taivaissa ja Maan päällä. Minä aion voittaa takaisin ne yhdeksän paikkaa maan päällä, joita Saatana pitää hallussaan, ja on käyttänyt tuhansien vuosien ajan. Ihmisiä tulee parantumaan tänä Päivänä, ja kaikkialla maailmassa tulee tapahtumaan ihmeitä, ja minä tarvitsen todistajia tätä tapahtumaa varten."

Joten minä ja siskoni ajoimme kirkolle tietämättä oikeastaan jos me lähtisimme, tai jos äänimies lähtisi. En ollut puhunut hänen kanssaan moneen viikkoon, emmekä tienneet missä tämä tietty paikka oli jonka Herra tahtoi voideltavan, sillä tämä nuori mies oli ainoa joka tiesi. Minua pelotti puhua hänelle asiasta, johtuen kaikesta hälinästä jonka Mt. Diablon rukousmatka oli aiheuttanut. Tiesin että kirkkomme sisäpiirin sinkkujen parissa oli paljon puhetta siitä mitä me tekisimme Mt. Diablolla. Minulle tuli mieleen, että äänimies oli saattanut kuulla kaiken hälinän Mt. Diablosta, eikä ilmaantuisikaan. Kuitenkin, minun ja siskoni saapuessa kirkolle, hän ei ainoastaan tiennyt minne me olimme menossa, vaan oli jopa piirtänyt kartan, ja teettänyt kopioita jokaiselle, joka tahtoi lähteä mukaan.

Minä soitin muutamille ihmisille ennen sunnuntain retkeä, mutta kukaan ei vaikuttanut olevan kiinnostunut lähtemään vuorelle. Joten siskoni sanoi, "Ehkä siellä ei tule olemaan muita kuin sinä ja minä." Niin me odottelimme, ja ihmisiä alkoi ilmaantumaan, meitä oli loppujenlopuksi kymmenen henkeä, viisi miestä ja viisi naista. Siellä oli luullakseni viisi eri kirkkoa edustettuna.

Herra sanoi, "Siellä tulee olemaan musiikkia."

Mutta kaikista mukana olleista yhdeksästä ihmisestä, kenelläkään ei ollut mitään mikä olisi edustanut minkäänlaista musiikkia. Siellä oli vain yhdeksän henkeä aluksi, joten me odottelimme niin kauan kuin voimme, ja lähdimme sitten lopuksi pitkän autokaravaanin viimeisinä. Ajaessamme ulos kirkon parkkipaikalta, näimme Dougin sinkkujen ryhmästä. Siskoni sanoi, "Pysäytä auto! Tuolla on Doug." Joten me käännyimme ja palasimme kirkon parkkipaikalle.

Me ajoimme Dougin pakettiauton viereen ja hän lähestyi meitä. Hän kysyi, joko kaikki olivat lähteneet vuorelle. Me sanoimme, "Kyllä," ja että me olimme palanneet takaisin hänen takiaan. Hän kysyi jos hän voisi tulla meidän kanssamme. Me sanoimme, "Kyllä." Sitten hän kysyi jos sopi että hän ottaisi mukaan kitaransa, sillä hänen pakettiautonsa ovi ei mennyt lukkoon ja hän ajatteli, että joku voisi varastaa sen. Minä ja siskoni vain katsoimme toisiamme, sillä me tiesimme, että Herra oli sanonut, että siellä tulisi olemaan musiikkia. Me hymyilimme toisillemme ja sanoimme, "No, totta kai." Tiesin, että siskoni oli iloinen, sillä kaikki tapahtui aivan kuten Herra oli sanonut; jopa musiikin suhteen, ja kaikki tämä tapahtui aivan silmiemme edessä.

Niin me kiirehdimme saavuttaaksemme muut jotka olivat jo lähteneet. Me pääsimme kaikki perille samaan aikaan, ja äänimies johti kaikki kymmenen eräälle vuoripolulle. Muistan yhden nuoren naisen, joka valitti koko matkan ylös huipulle. Hän hoki, ettei ottaisi enää askeltakaan. Hän ei tahtonut jatkaa edemmäs, ja valitti yhdestä sun toisesta asiasta, ja hän vain jatkoi ja jatkoi valitustaan. Hän nosti sellaisen metelin kohteen etäisyydestä, että melkein sai puhuttua äänimiehen ympäri pysähtymään ja vihkimään minkä tahansa muun paikan vuorelta, kuin sen minkä Herra oli valinnut.

Minä käskin äänimiestä menemään minne tahansa Herra käski hänen mennä, vaikka mikä olisi, vaikka se olisi ylempänä polun varrella. Tilanne tämän nuoren naisen kohdalla meni niin pahaksi, hänen valittaessaan, mököttäessään ja metelöidessään, että yksi muista naisista pysähtyi, ja jatkoi kävelyä hitaasti hänen seurassaan, meidän muiden jatkaessa eteenpäin. Hän valitti, koska alunperin äänimies oli sanonut, että matkaa olisi vain neljännesosa mailia ylös selvästi merkittyä polkua, ja se osoittautuikin noin kahdeksi mailiksi, ylös pitkin vuoripolkua.

Matkalla ylöspäin jotkut meistä lauloivat lauluja, ylistäen ja kiittäen Herraa kävellessämme. No, me saavuimme perille, ja minä kerroin heille mitä Herra oli sanonut Enkeleistä, ja me kaikki annoimme jonkinlaisen lausunnon siitä miksi me olimme lähteneet vuorelle. Sitten kerroin heille ne syyt miksi Herra oli halunnut meidät sinne. Että Hän aikoi vaatia takaisin tämän vuoren. Että kaikkialla maailmassa tulisi olemaan merkkejä ja ihmeitä tänä päivänä.

Selitin kuinka Herra oli sanonut, "Osta pullo oliiviöljyä, äläkä riko sinettiä ennen vuoren vihkimistä. Öljy tulee kaataa maahan suuren Ristin muotoon, osoittamaan äänimiehen käskemään suuntaan. Hän tietää mihin kohtaan öljy pitää kaataa maahan ja mihin suuntaan."

Joten minä kysyin äänimieheltä, "Mihin sinä haluat sen kaadettavan?" Ja hän sanoi, "Luulisin, että sen pitäisi olla noin päin, osoittamassa tuohon suuntaan."

Joten rukoiltuamme, ja voideltuamme toistemme otsat Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, minä otin öljypullon ja kaadoin loput maahan suuren Ristin muotoon, siihen suuntaan kuin äänimies tahtoi.

Sitten Herra sanoi, "Käännä pullo ylösalaisin Ristin päädyn päälle, ja jätä se maahan ylösalaisin, ja anna kaiken öljyn imeytyä maahan."

Joten minä tein niin, ja me aloimme laulaa lauluja. Sitten äänimies sanoi, "Luullakseni meidän pitäisi mennä penkereen reunalle, ja katsoa länteen päin ja taputtaa käsiä yhteen, sillä paholainen ei pidä äänestä joka syntyy, kun käsiä taputetaan yhteen. Niinpä me kaikki kymmenen siirryimme penkereen reunalle ja aloimme taputtaa, katsoen laaksoon päin, ja me taputimme ja hurrasimme ja vihelsimme. Sitten yksi nuorista naisista sanoi, että Herra antaisi meille kaikille sen, mitä sydämemme halajaa.

Me seisoimme siinä, taputtaen ilmaan, ja siskoni alkoi huutaa ja kiljua meidän katsoessamme taivaalle. Hän sanoi, että taivaalla oli sateenkaari. Tämä tapahtui noin kello kahdelta sunnuntai iltapäivällä, 2 päivä Joulukuuta, 1990. Muistan, etten nähnyt mitään muuta kuin tummia pilviä taivaalla. Ei ollut satanut, mutta läntisellä taivaalla oli tummien pilvien rykelmä. Mutta kun siskoni alkoi huutaa ja hyppiä ylös alas, kaikki innostuivat ja alkoivat katsoa taivaalle.

Jostain tyhjästä ilmaantui pieni sateenkaari. Se ei ollut kokonainen sateenkaari, vaan vain pieni sateenkaari. Kaikki katsoivat, ja katsoivat, mutta kukaan muu ei nähnyt sitä, paitsi hän. Sitten joku muukin näki sen. Sitten vähän ajan päästä kaikki näkivät sen. Ja kaikki riemastuivat sen näkemisestä, me huusimme ja kiljuimme ja ylistimme Herraa. Jostakin ilmaantui toinen pieni sateenkaari, ja silloin me kaikki aloimme todenteolla kiljumaan ja huutamaan ja hyppimään. Me näimme tosiaan ihmeitä taivaalla. Sitten ilmaantui kolmas. Kaiken kaikkiaan pieniä sateenkaaria oli kolme kappaletta, lähellä muutamia pilviä, meidän katsellessa suurempien tummien pilvien siirtymistä poispäin, kohti etelää. Nämä kolme pientä sateenkaarta säilyivät paikoillaan läntisellä taivaalla auringon suuntaan.

Me kaikki kymmenen riehaannuimme täysin tästä jutusta. Se oli vain niin uskomatonta. Kukaan meistä ei yksinkertaisesti voinut uskoa sitä mitä tapahtui, katsellessamme Ristin osoittamaan suuntaan, länteen päin, penkereen reunaa kohti. Se iltapäivä Mt. Diablolla oli mieletön ja täyttymyksellinen iltapäivä. Me olimme kaikki innoissamme, sillä me näimme ihmeen, ja Doug, joka oli tuonut kitaran mukanaan, oli myöskin sattunut ottamaan mukaansa kameran. Joten hän otti kuvan yhdestä pienestä sateenkaaresta. Tästä saimme todisteen ettemme olleet keksineet koko juttua ja vahvistuksen tapahtuneelle. Me otimme myöskin kuvia meistä kaikista vuorella. Se oli hämmästyttävä iltapäivä.

Herra sanoi minulle, "Minä tarvitsin todistajia, ja olen ylpeä tästä pienestä joukosta joka saapui tänne. Olette olleet tottelevaisia. Minä rakastan teitä. Olette koskettaneet sydäntäni. Tarvitsin todistajia todistamaan paholaisen joukkojen häätämistä Mt. Diablolta. Sama asia tulee tapahtumaan kaikkialla maailmassa, kaikissa yhdeksässä paikassa. Joulukuun 2, 1990, on alku Suurelle Sodalle Taivaassa ja Maan päällä. Lopun alku on käsillä. Nyt Saatana on ilmojen paholainen. Sillä hänellä ei enää ole paikkaa mihin päänsä laskisi."

Muistan, että kun me kymmenen kävelimme takaisin autoillemme, ympärillämme oli uudenlainen ilmapiiri. Olimme kaikki iloisia ja onnellisia, mutta hiljaisia, sillä tiesimme mitä olimme nähneet ja kokeneet. Me emme oikeastaan tienneet mitä tarkoitti sanonta, "Katsokaa taivaalle." Ja vielä nyt, vuosien jälkeen, en oikeastaan vieläkään tiedä.

En edes tiennyt, että paholaisella oli yhdeksän alueellista työasemaa maan päällä. Noin kuusi kuukautta myöhemmin eräs Mt. Diablolla mukana olleista nuorista naisista, löysi artikkelin kristillisestä aikakauslehdestä, jossa kerrottiin ryhmästä kristittyjä, jotka matkasivat Australian pensaikkoseuduille vihkimään suurta paholaisen kalliota. Se tehtiin viikkoja myöhemmin siitä kun me vihimme Mt. Diablon. Tämä artikkeli antoi meille uuden vahvistuksen siitä, että Herra oli puhunut totta. Se tapahtui tosin viikkoja myöhemmin, mutta heiltä kesti jonkun aikaa päästä tämän kallion luo.

Siinä oli vahvistuksista vain kaksi. Kuulimme myös radion uutisista, että valtamerien vuorovedet olivat epätavallisen korkealla sinä päivänä, eikä syytä tiedetty. Radiouutisissa oli myös ilmoituksia siitä, että ihmiset näkivät outoja valoja yötaivaalla noin viikon verran. Olin jopa niin onnekas, että satuin näkemään yhden näistä valoista taivaalla.

Kerroimme tästä kokemuksesta yhdelle pastorille, mutta hän ei koskaan kommentoinut asiaa. En ole koskaan sen jälkeen kertonut siitä toisille pastoreille, mutta he katsovat minua kuin olisin hullu. Mutta me kymmenen, jotka lähdimme vuorelle sinä iltapäivänä tiedämme: "Että jotakin tapahtui."

Mutta Herra vain hoki minulle, "Katso taivaalle. Katso taivaalle."

Näihin aikoihin aloin todella kokemaan vahvaa painostusta protestanttisen Four Square-kirkon suunnalta, jossa kävin. Minulle näytettiin asioita joita en ollut nähnyt koskaan aiemmin, ja pohjimmiltaan se mitä pastori minulle hoki oli, "Älä välitä siitä mitä näet tai kuulet; sinä puhut demonien kanssa. Kuuntele ainoastaan minua, sillä minä olen sinun hengellinen auktoriteettisi." Kuulosti siltä kuin hän olisi hokenut, "Kuuntele vain minua, älä kuuntele Jumalaa, "niin minä sen koin. "Kuuntele meitä, sillä me tiedämme mikä sinulle on parasta."

Tämä vuoren rukousretki tapahtui sunnuntaina, Joulukuun 2, 1990, kirkon jälkeen. Sitten seuraavana aamuna, Joulukuun 3, 1990, yhdeksältä aamulla, minä nukuin ja minut herätettiin, ja seuraavaksi huomaan, että suuni alkaa puhua outoja kieliä. Antakaapas kun selitän yhden asian, tässä vaiheessa elämäänsä tämä kaveri, ei uskonut kielilläpuhumiseen, rukouskieleen, tai miksi tahansa sitä nyt halutaankaan kutsua. Muistan yhden pastorin käskeneen minun pyytää kielilläpuhumisen lahjaa, sillä se voisi auttaa minua siinä mitä minulle nyt sitten olikaan tapahtumassa, kuukausia, ennen kuin sain kielilläpuhumisen lahjan.

Kerroin hänelle, etten uskonut siihen ja etten tarvinnut sitä. Mutta hän sanoi, että minä tarvitsin sitä, ja käski äänittämään kaiken nauhalle, sillä muuten unohtaisin. Ja nyt, kello yhdeksältä aamulla, 3 Joulukuuta 1990, suuni alkoi päästellä kaikenlaisia omituisia ääniä. En koskaan pyytänyt sitä. En koskaan rukoillut sitä. En edes uskonut siihen, ja seuraavan kuuden tunnin ajan, minä vain aloin puhumaan vierailla kielillä. Minä nauhoitin sen, sillä tämä pastori oli käskenyt minun pitää päiväkirjaa, joten säilytin taskunauhuria sänkyni vieressä, sillä niin paljon asioita tapahtui, ja niin nopeaan tahtiin, etten tiennyt mitä seuraavaksi odottaa.

Herra yksinkertaisesti herätti minut, ja minä aloin puhumaan kielillä kahden tunnin ajan. Sitten Hän antoi minun nukkua kahden tunnin ajan, sitten Hän herätti minut, ja minä puhuin toiset kaksi tuntia. Sitten Hän antoi minun nukkua kaksi tuntia. Sitten Hän herätti minut, ja minä puhuin taas kaksi tuntia. Tätä jatkui kolmen päivän ajan. En mennyt töihin. En noussut sängystä, muuta kuin käydäkseni wc:ssä. En edes muista söinkö. Mutta kolmen päivän ajan minä puhuin kaikenmaailman kieliä. En edes muista kuinka monta kieltä niitä oli.

Mutta minä dokumentoin osan niistä Profetioista, jotka minulle annettiin sinä päivänä. Tämä koko juttu oli eriskummallinen, mutta totta. Kristityn vaellukseni otti uuden askeleen suuntaan, johon en halunnut kulkea. En ymmärrä kielilläpuhumista. Tiedän, että toisinaan se kohottaa henkisesti, kun vihollinen lyö minut maahan. Tämä kaikki on aivan suunnatonta, mutta nykyään huomaan rukoilevani kielillä tuntitolkulla. Rukoilen enemmän kielillä kuin englanniksi. Kai minun henkeni tietää mitä tarvitsen. En koskaan ollutkaan kovin hyvä rukoilemaan.

Sitten kirkon suunnalta tuleva painostus lisääntyi profetioiden ja näkyjen ja sen kaltaisten asioiden takia.

Silloin Herra sanoi minulle, "Kirjoita ja postita eteenpäin kopioita tästä Profetiasta."

Tämän pyynnön jälkeen tilanne alkoi käydä todella kuumaksi minun ja Four Square-kirkon välillä. Sillä minä tein sen, ja postitin ne sinne minne Hän pyysi.

Varsinaiset Profetiat kielillä alkoivat Joulukuun 3, 1990, päivän sen jälkeen, kun olimme käyneet Mt. Diablolla, viiden naisen ja neljän muun miehen seurassa, ollaksemme todistamassa, ja näkemässä kolmen pienen sateenkaaren ihmettä.

Itse henkilökohtaisesti tiedän mikä totuus on. Näin on omalla kohdallani, mutta muiden täytyy päättää itse. En tiedä koska tämä kaikki loppuu. Muistan erään pastorin kertoneen minulle, että toisinaan sitä jatkuu kahden tai kolmen päivän ajan, kenties viikon verran, mutta tätä on jatkunut kolmen vuoden ajan, ja Saatanan hyökkäykset, näyt, profetiat, ja kaikenlaiset henkilökohtaiset ihmeet tuntuvat vain jatkuvan loputtomiin.

Muistan kuinka kesällä 1992, kun profetioita tuli kahdesta neljään päivässä, hengellinen sodankäynti oli niin kiivasta, että löysin itseni jatkuvasti rukoilemasta demonien hyökkäysten johdosta. Minulla oli tapana sinetöidä taloni joka ilta valtaistuimen suojalla, joka oli liotettu Jeesuksen Veressä. Ja minä rukoilin Herralle, että Hän peittäisi seinät ja katon Jeesuksen Verellä. Näihin aikoihin olin vuokrannut huoneen John nimiselle miehelle. Yhtenä tiettynä viikkona me menimme keskiviikon jumalanpalvelukseen. Kirkon jälkeen John, minun rukousparini ja minä poikkesimme yhteen ravintolaan syömään, ja John alkoi kertoa meille, että hänellä oli ollut vaikeuksia nukkua viimeisten kolmen päivän aikana. Hän sanoi, että hän pelkäsi, että minä suuttuisin hänelle. Hän kertoi näkevänsä seinistä ja huoneessa olevasta uudesta matosta tihkuvan Verta. Hän otti pyyhkeitä ja yritti kuivata pois Veren, muttei pystynyt, sillä se täytti koko huoneen. Hänen täytyi mennä ulos ja odotella tuntikausia aamuun asti, sillä häntä pelotti ja hän ajatteli, että minä pistäisin hänet maksamaan uudelle matolle sattuneet vahingot, mutta aamulla Veri oli kadonnut.

Muistan katsoneeni rukouspariani ja ajatelleeni yöllisiä avausrukouksiani ja ilmeen perusteella tiesin hänen ajattelevan samaa. Myöhemmin John kertoi minulle kokeneensa muitakin hengellisiä asioita menneisyydessään, eräs niistä sattui kerran, kun hänen vaimonsa oli melkein kuolla. Minä olin hämmästynyt, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun olin koskaan kuullut kenenkään näkevän tämän tyyppistä rukousta ilmaantuvan suoraan silmiensä eteen.

Esimerkkejä muista asioista, mitä on tapahtunut:

1. Olin auto-onnettomuudessa, jossa autooni törmättiin suoraan sivusta, eikä autolleni tapahtunut mitään.

2. Rukoilin vesilähdettä, ja viikkoa myöhemmin, varoittamatta, maa tärisi ja vettä tulvi takapihalleni jostain tuntemattomasta vesilähteestä, kesällä osavaltionlaajuisen kuivuuden aikana, ja vesiyhtiön tutkiessa sitä, he totesivat, että se ei ollut heidän vettään.

3. Rahaa on ilmaantunut oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.

4. Ihmiset ovat auttaneet välineiden ja tiedon avulla.

5. Postin työntekijät ovat maksaneet Profetioiden postituksen postimaksun, ja vielä paljon muita asioita on tapahtunut, joita en nauhoita, joita en pysty selittämään.

Kirkon johtajien taholta on tullut hyökkäyksiä, kuten myös vanhojen ystävien, jopa perheenjäsenten taholta. Olen kulkenut yksin, ja tuntenut olevani yksin, vaikkakin monet ihmiset rukoilevat puolestani, jopa minulle tuntemattomat ihmiset, tämä kaikki tuntuu minusta hyvin kummalliselta.

Lisähuomautus: Niistä kymmenestä ihmisestä, jotka lähtivät vuorelle mukaan, viisi on sanoutunut minusta irti, johtuen Kirkon taholta tulleesta vainosta ja Kirkon suhtautumisesta Profetioihin.

Sillä johtava pastori alkoi itse asiassa valehdella, kertoen minusta asioita, jotka eivät olleet totta, nimeäni mainitsematta. Yhtenä sunnuntaina avustavat pastorit ympäröivät minut, ja sanoivat minulle, etteivät päästäisi minua kirkkoon, ellen alistuisi johtavan pastorin auktoriteetille ja pitäisi suutani kiinni. Johtava pastori yritti jopa kerran saada minut pidätetyksi erään kirkon jäsenen kotona.

Tämä on tarinani. Lukekaa Profetiat, Harkitkaa ja Arvioikaa, ja Rukoilkaa ja Rukoilkaa Herralle, että Hän paljastaisi teille Totuuden, sillä se ei ole minun Sanani. Minulla ei ole tarpeeksi aivoja keksiäkseni tällaista, sillä liian paljon tuli liian nopeasti, enkä tosiaankaan osaa kirjoittaa kovin hyvin. No, siinä taisikin olla kaikki. Jumalan siunausta.


e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palvelustyön tukemisessa, paina tästä

tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.

Tilataksesi profetiakirjoja, Paina Kirjan kuvaa

Mikäli haluat tukea palvelustyötämme ostamalla maalauksen, Paina tästä.

YouTube -taidevideo

Nähdäksesi Raymond Aguileran taidetta, Paina tästä

Copyright © 1989-2009, Raymond Aguilera, Prophecy.org (sm) All Rights Reserved