676. Raymond Aguileralle annettu Näky 21 Tammikuuta 1995, klo.19:40 illalla.

Ylistyksen ja palvonnan aikana kirkossa, näin yllättävän näyn. Meitä oli noin kuusi kuuntelemassa ylistysnauhoja ja minä pystyin aistimaan Herran Läsnäolon, ja se oli hyvin VOIMAKASTA. Muutaman minuutin päätä olin hengessä ja näin kaikenlaisia asioita. Mutta minä näin yhden vavahduttavan näyn, jota en koskaan aikaisemmin ole nähnyt tai lukenut Raamatusta.

Yhden palvontalaulun aikana me kaikki kuusi olimme hengessä ja ylistimme Herraa, kun minä näin Kädet jotka Taputtivat. Tiesin, että se oli Isä Jehova. En pystynyt näkemään Ruumista, mutta voin nähdä Hänen Kätensä jotka Taputtivat hengessä.

Seuraava kuva jonka näin oli Jeesuksesta Kristuksesta ja Hän tanssi. Hän tanssi samaan aikaan, kun Isä Taputti ja me kaikki lauloimme ja ylistimme Herraa saman aikaisesti. Se oli hyvin hätkähdyttävä näky, ja niin TODELLINEN! Kristus vain tanssi ja tanssi ja tanssi. Hän liikutti Vartaloaan joka suuntaan tanssiessaan palvontamusiikin tahdissa. En usko, että unohdan sitä ikinä…, en, koko elämäni aikana. Siinä varmaankin kaikki. (loppu)

 


e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palveluksen rahoittamisessa paina lahjanäppäintä

tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.,

Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan Profetioiden kirjan, näpäytä kirjaa

Copyright 1989-2001, Raymond Aguilera.