659. Raymond Aguileralle sattunut Tapahtuma 17 Joulukuuta 1994, klo.18:15 illalla.
Istuin juuri tietokoneeni ääressä ja tarkistin sähköpostiani, kun yksi kämppäkavereistani sanoi, että jokin osui yhteen seinällä olevista öljymaalauksistani. Ääni oli niin kova, että luulin yhden öljymaalauksistani pudonneen. Joten menin alakertaan katsomaan mitä oli tapahtunut ja huomasin, että jokin oli nostanut herätyskelloni parven ikkunan kolmen tuuman kokoisen reunan yli ja heittänyt kellon yläkerran parvelta alas. Ainoa mikä esti kelloa putoamasta ja osumasta toiseen kerrokseen oli se, että se pysyi kiinni kytkettynä sähkökoskettimeen. Olin täysin järkyttynyt ja yllättynyt katsellessani puolelta toiselle heiluvaa kelloa, sillä kylpyhuoneessa ei ollut ketään.
Tämä tapahtui yläkerran makuuhuoneessani, joka on aivan tietokonehuoneen vieressä, jossa minä olin. Kuulin metelin, mutten tajunnut, että se oli makuuhuoneeni herätyskello. Tietokonehuoneen ja makuuhuoneen ovet ovat tavallaan vastakkain. Molemmat ovet olivat auki, eikä makuuhuoneessa ollut ketään. Joten minä menin takaisin yläkertaan ja laitoin herätyskellon takaisin parven ikkunalle.
Tänä nimenomaisena iltana kaikki talossa olivat lähdössä Jouluillalliselle, joten me kaikki poistuimme illaksi. Saapuessamme kaksi tuntia myöhemmin takaisin, puhuimme edelleen lentävästä kellosta. Kun katsoimme taas ylös yläkerran parven ikkunaan, huomasimme tennarin, joka lojui parven reunuksella, kaksi tuntia aiemmin pudonneen kellon vieressä. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuinka kenkä oli sinne joutunut, sillä kaikki olivat lähteneet Jouluillalliselle. Makuuhuoneen oveni oli lukossa, eikä kenkä ollut siellä silloin, kun panin herätyskellon takaisin.
En ymmärrä mitä on tekeillä, mutta uskon, että Herra pani tennarin parven reunukselle, kellon viereen. Uskon myös, että Herra yrittää kertoa minulle jotakin. En usko, että kyseessä on demoninen voima. Minusta näyttää siltä, kuin kyseessä olisi kolmiulotteinen vertauskuva. Jos tämä olisi tapahtunut näkynä, en olisi ajatellut asiaa sen enempää, enkä olisi tallentanut sitä Kirjaan. Eikä tämä tapaus olisi tuntunut minusta lainkaan erikoiselta. (loppu)
Klo. 4:44 aamulla:
Herätyskelloni alkoi äsken soida ja herätti minut, enkä minä ollut asettanut sitä soimaan. Sillä hälytin on ollut rikki viisitoista vuotta. (loppu)
e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palveluksen rahoittamisessa
paina
lahjanäppäintä ![]()
tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.,
Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan Profetioiden
kirjan, näpäytä kirjaa

Copyright 1989-2001, Raymond Aguilera.