652. Raymond Aguileralle annettu Uni 13 Joulukuuta 1994, klo.1:14 aamulla.

Näin unen autotallista, joka oli kiinni valtavassa talossa, ja minä tein työtä omistajalle ja/tai olin tämän autotallin vastaava. En ollut varma siitä mitä oli tekeillä, mutta siellä oli joukko miehiä, jotka näyttivät pyöräilijöiltä, jotka vuokrasivat autotallin talon omistajalta. Autotalli oli täynnä mekaanikkojen työkaluja ja auton osia. Miehet tekivät työtä Corvette autojen kanssa. Näin yhden hyvin hienon Corvetten, joka kuului talon omistajalle, joka oli pysäköity ulos, autotallin ajotielle.

Nämä miehet, jotka tekivät töitä autotallissa, varastivat suuresta talosta. Kuulin miesten sanovan, että he varastaisivat omistajalle kuuluvan Corvetten moottorin. Niinpä minä kerroin omistajan pojalle siitä mitä miehet suunnittelivat. Joten omistajan poika käski miehiä muuttamaan pois hänen isänsä autotallista. Sillä hän ei halunnut heidän enää työskentelevän siellä.

He sanoivat, etteivät he tahtoneet lähteä. Joten omistajan poika haki palvelijansa (ja luulen, että minä olin heistä yksi) ja käski heitä pakkaamaan kamansa ja lähtemään. Joten lopulta he päättivät lähteä, mutta lähtiessään he yrittivät varastaa tavaroita. Joten poika antoi palvelijoiden laskea kaikki osat varmistaakseen, etteivät he vieneet mukanaan mitään heille kuulumatonta. Nämä mekaanikot puhuivat itsekseen, siitä mitä aikoivat varastaa. Sillä he olivat hyvin suuria ja vahvoja ja kaikki pojan palvelijat olivat pieniä. Jostain syystä he eivät työntäneet heitä pois tieltään, sillä (jostain syystä) he pelkäsivät lakia.

Jostain syystä autotallin oviaukon edessä oleva himmeä muovilevy, minkä läpi kukaan ei nähnyt, putosi. Seuraavaksi näin, että nämä miehet olivat laittaneet kaikki työkalut ja moottorit yhteen kuorma-autoon, ja muita tavaroita roikkui kuorma-auton sivuilta ja he ajoivat hyvin hitaasti pois.

Minä huusin heille ja sanoin, "Seis! Te ette saa ottaa tuota moottoria, sillä se kuuluu omistajalle."

Moottori oli kirkkaanpunainen ja se kuului siihen Corvette autoon, joka seisoi pysäköitynä ajotiellä. He hidastivat, mutta eivät pysähtyneet, ja yrittävät selitellä. He sanoivat, ettei heillä ollut aikaa siirtää sitä takaisin ja että he toisivat sen takaisin myöhemmin. Mutta minä tiesin etteivät he tekisi sitä. He varastivat sen. Muistan, että yritin sitoa narun yhdestä maassa olevasta moottorista punaiseen moottoriin, toivoen, että se vetäisi moottorin pois kuorma-autosta, mutta en ehtinyt tekemään sitä ajoissa, sillä kaiken maailman moottorinkappaleita ja auton-osia oli tiellä. Joten he lähtivät.

Minä sanoin itselleni, "En tiedä mitä minun pitäisi tehdä."

Joten poika soitti poliisille ja poliisi pysäytti heidät pitkällä, talosta pois johtavalla tiellä. He kysyivät heiltä mitä he tekivät kaikilla niillä varastetuilla osilla, ja sitten minä heräsin. (loppu)

 


e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palveluksen rahoittamisessa paina lahjanäppäintä

tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.,

Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan Profetioiden kirjan, näpäytä kirjaa

Copyright 1989-2001, Raymond Aguilera.