426. Raymond Aguileralle annetut Näyt 5 Huhtikuuta 1994.
Näin hopeiselta näyttävän johdon tai putken, joka oli läpimitaltaan noin 5 tuumaa, joka ulottui yhdestä paikasta lähellä Mt. Tamalpaisin huippua, toiseen paikkaan, lähellä Mt. Diablon huippua. Tämä johto muodosti täydellisen suoran ja tasaisen linjan kahden vuorenhuipun välille, niin että lahti ja maa olivat kahden vuoren välissä.

Näky:
Sitten, seuraava näky oli kanootista, joka oli kiinnitetty tähän hopeiseen johtoon. Se näytti kanoottivaunulta, joka kulki suoraa ja tasaista johtoa pitkin. Voin nähdä kaksi ihmistä tässä kanootissa, meloen airoilla, mutta jotenkin kanootti oli kiinnitetty hopeiseen johtoon tai putkeen. Sitten näyt loppuivat.

Kallion vihkimisen jälkeen kävelimme kunnes löysimme itsemme vuorenhuipulta, ja me löysimme palotornin mistä voi katsella maisemia. Täältä me pystyimme näkemään vihkimämme suuren kivenlohkareen, jonka päällä sojotti ylösalaisin oleva oliiviöljypullo. Sillä se oli noin sadanviidenkymmenen jalan päässä San Franciscon näköalatornista. Joten päätimme rukoilla vähän lisää ja palasimme takaisin pitkin polkua ja löysimme toisen kiven, läheltä näköalapalotornia, joka osoitti itään päin, ja me rukoilimme siinä noin puoli tuntia.
Sitten Herra sanoi, "Se on tehty. Se on saatettu päätökseen. Se on ohi. Nyt haluan teidän lähtevän, mutta poistukaa varovaisesti. Olkaa varovaisia! Olkaa varovaisia!"
Muistan kuinka Herra toisteli, "Olkaa varovaisia." Joten minä kerroin Kristitylle veljelleni Herran Sanan ja me lähdimme, hyvin hitaasti ja varovasti pois vuorenhuipulta.
Matka Spencer's Batteryyn:
Kotimatkalla Kristitty veljeni sanoi haluavansa käydä Golden Gate-sillan pohjoispäässä, paikassa, jonka nimi oli Spencer's Battery. USA:n hallitus oli pannut sinne kanuunoita kovina aikoina, suojellakseen Golden Gatea. Joten me rukoilimme kielillä kävellessämme ja saapuessamme köydestä tehdyn kaiteen päähän, joka esti ihmisiä menemästä reunan yli veteen.
Näimme laivojen poistuvan lahdesta kohti Tyyntä valtamerta, ja se muistutti minua näystä, jonka olin nähnyt kuukausia sitten, jossa laiva purjehti sisään Golden Gatesta ja räjäytti ydinpommin. Nyt näin sen saman paikan, paitsi toisesta näkökulmasta. Katsoessani, aistin Herran näyttävän minulle kuvan, joka oli ennen, ja jälkeenpäin, San Franciscon Lahdesta. Tämän aikana aistin Herran Läsnäolon, ja jopa nyt, nauhoittaessani tätä tapahtumaa, Hänen Läsnäolonsa tuntuu olevan paikalla.
Tuntuu huolestuttavalta ja pelottavalta muistella näkyä ja nähdä kuinka laite räjähtää San Franciscon Lahdessa. Tänä päivänä Lahti näyttää niin puhtaalta, tyyneltä ja kauniilta, monien ihmisten ylittäessä Golden Gate-siltaa. Ja nähdessäni tämän hengessä, he eivät olleet tietoisia siitä, mikä oli edessä.
Oaklandin Matka:
Myöhemmin sinä iltana sama Kristitty veli pyysi minut ulos syömään. Joten, klo. 19 illalla, me lähdimme Kiinalaiseen ravintolaan, Oaklandiin, ja pidimme seuraa toisillemme, kuten Kristityillä on tapana. Sitten, yhtäkkiä, Herra alkoi puhua minulle samaan aikaan kun ystäväni puhui. Tuntui hyvin omituiselta kuulla Kristityn veljeni kertovan minulle omia näkemyksiään, ja Herran puhuvan hengelleni samaan aikaan, ja kyetä selvästi ymmärtämään molempia saman aikaisesti. Herra antoi minulle seuraavan Profetian.
e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palveluksen rahoittamisessa
paina
lahjanäppäintä ![]()
tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.,
Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan Profetioiden
kirjan, näpäytä kirjaa

Copyright 1989-2001, Raymond Aguilera.