1149. Raymond Aguileralle sattunut tapahtuma 23 Helmikuuta 1998, klo. 14.00.
"Terve Ray Oon ollu vähän huolissani susta noin viikon verran tai jotain, en oikeen tiedä miks, joten mä rukoilin erityisesti sun ja sun Työn puolesta ja aattelin kirjoittaa sulle ja kysyä miten menee. Kirjoita jos ehdit.
JUMALAN Siunausta lance"
***********************************************************
Hei veljet ja siskot Kristuksessa,
Vastaanotin tämän sähköpostiviestin tänään. Se osoittaa minulle kuinka herkällä taajuudella jotkut teistä veljistä ja siskoista on. Nämä viime kuukaudet ovat olleet minulle hyvin kiireisiä yrittäessäni kehittää jotain että saisin kerättyä rahaa kokoon voidakseni pitää tämän palvelustyön pystyssä. Ajattelin, että koska Herra pitää minua odottavalla kannalla, nyt voisi olla oikea aika työskennellä rahoituksen eteen. No, sillä alueella ei ole tapahtunut paljoakaan, paitsi lisää laskuja ja työtä. Mutta jostain syystä minusta tuntuu, että minun tulisi asettaa tämä weppisivulle jossain vaiheessa tämän päivän kuluessa, ainakin toivon niin.
No, eilen klo 14 yksi niistä asioista, jonka olin luottanut Herran minulle antavan, ja josta olin rukoillut yhdeksän vuoden ajan, joka oli eräs asia jonka takia luotin ja uskoin Herraan, ja joka oli lujittanut minua tässä palvelustyössä,- otettiin minulta pois. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta minusta tuntui siltä että ensin seisoin Jeesuksen kalliolla, ja yhtäkkiä, kuin tyhjästä tuli paholainen ja hakkasi minut muutamassa minuutissa maahan.
Kuten monet teistä Kristukseen uskovista tietää, taipaleellamme tulee aina aika, jolloin lihamme ja henkinen vaelluksemme joutuu niin voimallisen hyökkäyksen kohteeksi, että tuntuu kuin matto vedettäisiin jalkojemme alta - ja sitä haluaa vain luovuttaa. No, niin tapahtui minulle eilen. Harkitsin jopa Profetioiden weppi sivujen ja kaiken siihen liittyvän poistamista tai lopettamista. Juuri nyt olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Mutta aijon jatkaa eteenpäin työssä jonka Jehova, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ovat minulle antaneet. Muistan mitä Herra sanoi minulle monta, monta vuotta sitten. TAPAHTUIPA MITÄ HYVÄNSÄ, "Luota Jehovaan, Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen." Elämä Kristittynä ei ole helppoa, en välitä mitä ihmiset sanovat!! Tämä yksinäisyyden tunne ja seuraavan taistelun odottaminen alkaa käymään hyvin väsyttäväksi. Antakoon Herra anteeksi minulle nämä ajatukset, mutta olen juuri nyt yhdessä Kristityn vaellukseni suurista käännekohdista. Olkaa kilttejä ja rukoilkaa että Herran täydellinen tahto tapahtuu ja tulee täytetyksi. Jumala siunatkoon teitä kaikkia!
Teidän Kristuksessa,
ray
e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palveluksen rahoittamisessa
paina
lahjanäppäintä ![]()
tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.,
Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan Profetioiden
kirjan, näpäytä kirjaa

Copyright 1989-2001, Raymond Aguilera.