73. Raymond Aguileralle annettu Profetia torstaina 4 Kesäkuuta 1992, klo.1:48 aamulla, kielillä, Espanjaksi, Englanniksi, sekä Tulkitsemattomilla kielillä.

Espanjaksi:

Kuulkaa Minua! Se mitä aikaisemmin sanoin Maailmasta, Tähdestä, Taivaasta, maailmasta, tulee alkamaan 30 Kesäkuuta Uutena Vuotena, mutta Jumalan Vuonna, Kristuksen Vuonna, en voi kertoa teille. Mutta 30 Kesäkuuta tule alkamaan sodan päivä Sian kanssa. Ja te voitte merkitä sen päivän Kalentereihinne Kesäkuun 30 kohdalle, Kesäkuun.

Miten sääli mitä tulee tapahtumaan sinä päivänä, sillä he tulevat kuolemaan, monet ihmiset, teidän täytyy tarkkailla Verivirtaa sillä virta tulee nousemaan korkealle Sodan Verestä. Kuunnelkaa Minua, Sodan kuva (tulkitsemattomia kieliä?) He kaatuivat, Urhot, jotka taistelivat Kristuksen Sodassa, mutta he ovat nousseet uudestaan pystyyn. Ja tällä kertaa he taistelevat loppuun saakka. Sika tulee oppimaan kuka on Jumalten Jumala ja Kuninkaiden Kuningas.

Englanniksi:

Lapseni, Rakkaus Sydämessäni ja Huulillani, pyydän teitä kuuntelemaan Profetioita sillä Taistelu käydään sen mukaisesti kuin se on Pyhän Raamatun Kirjoituksissa. Sillä ei mitään sellaista tapahdu mitä ei Kirjoituksissa olisi ilmoitettu. Sillä hetki saapuu päätökseen siten kuin siitä kerrottiin Profeetta Danielin, Hesekielin, Jeremian, Joelin ja Johanneksen kautta.

Sota huutaa Sotaa, silvottujen Ruumiiden kiljunta ilmaisee Jehovan Vihan. Sillä kaiken inhottavuuden puhdistus tulee olemaan perusteellista ja täydellistä, sillä irrallisia osia ei tule jäämään. Poikani Jeesus Kristus Nasaretilainen tulee komentamaan kaikkia Taivaan Voimia, ja tulee käyttämään niitä täyteen mittaansa, viedäkseen päätökseen Sanani joka annettiin niin monia tuhansia vuosia sitten. Sillä kaikki tulee toteutumaan kirjaimellisesti, päivälleen, minuutilleen, ilman vähääkään armoa mitään sellaista kohtaan mikä Maapallolla on pahaa, sillä lopun alku on tullut.

Ne teistä joiden Ruumiit ovat Hengen täyttämät, Lampaani, Karitsani, viedään ylös Taivaaseen niin kuin Raamatussa sanottiin. Olkaa onnellisia, olkaa iloisia, sillä Taivaan Merkkitorvi on alkanut soida, ja Kellojen äänet, Hurraukset, Enkelten Nauru. Sillä se on saapumassa päätökseen.

Avatkaa korvanne, avatkaa silmänne, avatkaa Raamattunne, ja lukekaa, ja nähkää kuinka Jehovan Kunnia avautuu silmienne edessä. Sillä jokainen Polvi tulee Notkistumaan, jokainen Kieli tulee Tunnustamaan että Jeesus Kristus on Herrojen Herra, Kuninkaiden Kuningas. Sillä Hänellä on valta panna toimeen Jehovan Laki ilman armoa, mutta oikeudenmukaisesti. Minä odotan Poikaani, ja Karitsojani, Lampaitani jotka kestivät loppuun asti. (tulkitsemattomia kieliä?)

Minä rakastan teitä Karitsani. Lampaani, Yhdistykää, huolehtikaa toinen toisistanne sillä se on melkein ohi. Huoneet ovat valmiita, Helmiportit avataan määrätyllä hetkellä. Valmistautukaa, perehtykää Sanaan, yhdistäkää Kristuksen Ruumis. Tämä on teidän Isänne Jehova, Maailmankaikkeuden Luoja, kaiken sen Luoja, mitä on, ja tulee olemaan. Sopusointu ja Rauha Karitsoilleni, sillä teidän Paimenenne on tulossa. Minä rakastan teitä. Minä rakastan teitä. Rakastan teitä koko Sydämelläni. Tämä on Jehova. Tämä on Jehova. Rauha olkoon kanssanne Lampaani, Karitsani. Minä rakastan teitä.


e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palveluksen rahoittamisessa paina lahjanäppäintä

tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.,

Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan Profetioiden kirjan, näpäytä kirjaa

Copyright 1989-2001, Raymond Aguilera.