69. Raymond Aguileralle annettu profetia 29 Toukokuuta 1992, klo.
11:11 aamupäivällä, perjantaina, kielillä, englanniksi.
Minä rakastan teitä, tällä hetkellä asiat sujuvat vaivattomasti, muuta muistakaa, kärsimysten aika tulee, tulee koettelmuksia joita te tosiaankaan ette voi käsittää, mutta muistakaa, se päivä lähestyy jolloin kaikki tulee päättymään. Laki joka Raamatussa on ilmoitettu lopun ajoista, tulee täyttymään, Raamatun ilmoituksen mukaan.
Sillä se hetki ja päivä lähestyy hyvin nopeaa vauhtia. Oivallus siitä että teidän maailmanne tulee muuttumaan, tulee hämmentämään teistä monia, sillä se ajatus tuntuu käsittämättömältä. Sillä te olette mieltyneet jokapäiväisiin toimiinne. Te olette tottuneet omiin elämäntapoihinne, mutta se kaikki on päättymässä.
Viimeinen suuri Sota joka käydään, tulee tapahtumaan teidän elinaikananne. Joten olkaa valmiit, olkaa vahvat, noudattakaa Jumalan Sanaa jokapäiväisessä elämässänne. Noudattakaa sääntöjä, säännöksiä, jotka on ilmoitettu Raamatussa. Etsikää Jeesusta Kristusta Nasaretilaista, etsikää Pyhää Henkeä, että Hän opastaisi teitä, etsikää Minua kuuntelemaan teidän rukouksianne, sillä Pedon päivä on tullut.
Tämä kruunajaisten päivä alkaa kun Herhiläinen ja Kovakuoriainen törmäävät yhteen. Tämän taistelun seuraukset saavat aikaan Pedon auktoriteetin ja vallan, joka on lopun alku. Monet tulevat olemaan hämmennyksissään sillä se tulee tapahtumaan hyvin nopeasti. Ne jotka pelastuvat ovat niitä jotka kuuntelevat Profeettoja, sekä Jeesuksen Kristuksen, Jehovan, ja Pyhän Hengen Oikeudenmukaisia ja Vanhurskaita Sanoja.
Sillä se mitä te tulette lähitulevaisuudessa näkemään, tulee olemaan lopun alkua. Loppu niille jotka eivät ole Kristittyjä, eivätkä usko Poikaani, että Hän kuoli Ristillä heidän vuokseen. Ne jotka eivät usko,- se tulee olemaan heidän loppunsa. Mutta niille jotka uskovat, se on vain alku iankaikkiselle Rauhalle, ja Ilolle Taivaassa ikuisesti. Tiedän että nämä kuullostavat vain Tyhjiltä Lupauksilta, Sanoilta, joista puuttuu arvovaltaa, mutta ne ovat Totuus. Jehova puhuu ainoastaan Totta.
Joten muistakaa että kun loppu tulee, jokaisen joka koskaan on elänyt on tehtävä tiliä elämästään. Siitä miten he käyttäytyivät suhteessa Jumalaansa, ja veljiinsä ja siskoihinsa, sillä mitään ei luotu pahaksi. Mutta Saatana turmeli Siemenen.
Nyt Tuomion päivä on tulossa, se on niin lähellä teidän elämänne aikatauluun nähden. Sillä jotkut teistä tulevat seuraamaan Saatanaa loppuun asti, määrättyyn paikkaan. Ne jotka herjaavat Minun Nimeäni, Poikaani ja Pyhää Henkeä. Ja muut, Ne jotka ovat seuranneet Minun poikaani, jotka ovat kuolleet, joita ollaan kidutettu, jotka ovat nähneet nälkää, jotka ovat kärsineet vuodet, kärsineet sairautta, kärsineet koettelumuksen aikoja lähimmäisiltään, Vallassa olevien suunnalta ja kaikkien mahdollisten lähteiden suunnalta, joita vihollinen, Saatana, on heille jaellut, ne tulevat elämään ikuisesti, ikuisesti, ikuisesti.
Minä tiedän ketkä tulevat kuuntelemaan tätä pientä Profetiaa ja sanomaan;" Siinä meille on taas yksi sekopää joka puhuu lopun ajoista." Mutta ei se mitään. Me tiedämme että se on heidän loppunsa. Joten antaa heidän puhua, antaa heidän ajatella mitä tahtovat. Mutta te, jotka olette Niitä, jotka kuuntelevat ja lukevat ja etsivät vastauksia Pelastusta varten, avatkaa Raamattu ja lukekaa.
Oppikaa Kuninkaastanne, Herrojen Herrasta, Kuninkaiden Kuninkaasta ja te tulette näkemään Hänet. Te tulette puhumaan Hänen kanssaan, sillä te tulette olemaan Taivaassa Iankaikkisesti. Vaikka teistä joskus tuntuu ettei sellaista paikkaa olekaan; uskokaa Sanaani, Jehova ei valehtele. Sellainen Paikka on; se on Ihanampi, Kauniimpi, se on Iankaikkinen. Teidän mielenne ei koskaan voi käsittää sellaista Onnea, sellaista Hyvyyttä, sellaista Vanhurskautta.
Sillä teidät on kasvatettu pahassa maailmassa, teidät vedettiin Syntiin. Kuinka te voisitte päätellä siitä jotakin, paikasta jota ette koskaan ole kokeneet? Se ylittää teidän käsityskykynne, sillä teidän Ruumiinne on luonnostaan syntinen, ja syntinen ei pysty käsittämään Vanhurskasta. Joten tässä kohtaa usko tulee kuvaan mukaan, teidän täytyy luottaa Profeettoihin, teidän täytyy luottaa Jumalan, Jehovan Lakiin, Raamattuun. Pyhä Henki opastaa teitä, ja näyttää teille, mutta teidän täytyy itse päättää sitoutumisesta. Teidän täytyy luottaa Jumalaanne.
Te joudutte kärsimyksiin ja koettelemuksiin, mutta Me olemme sodassa. Mutta sota tulee päättymään. Mutta jos te olette Minun Poikiani, Minun Lampaitani, te olette jo voittaneet. Minä tahdon teidän vain kertovan muille Veljillenne ja Siskoillenne, Niille jotka eivät vielä tunne totuutta. Kertokaa siitä, levittäkää Sanaa, sillä mitä enemmän te vahvistatte Jeesuksen Kristuksen Ruumista, sitä enemmän tukea te saatte toisiltanne. Mitä vahvemmiksi te tulette, sitä vähemmän tuskaa ja kärsimystä te joudutte kestämään vaivan aikoina. Sillä tämä viimeinen sota tulee vaikuttamaan kaikkiin, tavoilla joita te ette pysty käsittämään, ja ajat ovat alkaneet.
Joten kuunnelkaa Rakastavaa Isäänne. Te tulette saamaan viestejä Profeetoilta. Jos te pääsette sisälle Raamattuun ja jos te todella opiskelette sydämenne pohjasta, niin Minä puhun teille Itse. Eikä teidän tarvitse ponnistella niin kovasti kun kuulette Profetian. Sillä jos te olette oikein hyviä Lampaita, oikein hyviä Karitsoja, Minä saatan puhua teille suoraan, mutta Minä haluan vain niitä joilla on puhdas sydän, puhdas mieli, puhdas asenne. Joskus on vaikeaa päästä sen kaltaiseen mielenlaatuun, mutta kun te teette työtä sen eteen, harjoitatte itseänne, se ei oikeastaan ole niin vaikeaa.
Te olette vain tottuneet helppoon tiehen, toiseen tiehen, ja se johdattaa teidät Helvetin Kuiluun. Älkää kuunnelko Niitä jotka houkuttelevat teitä tekemään väärin Taivasta kohtaan. No, teidän on luotettava Sanaani, teidän on luotettava Minuun, se on ensimmäinen askel. Minä rakastan teitä, Minä tulen suojelemaan teitä, tapahtuipa mitä hyvänsä, Minä olen paikalla, ihan siinä teidän vieressänne, vaikka toisinaan teistä tuntuukin että olette yksin. Te ette koskaan tule olemaan yksin, kunhan kiinnitätte huomionne Jeesukseen Kristukseen Nasaretilaiseen. Hän tulee johdattamaan teidät Minun luokseni Pyhän Hengen voiman kautta. Me Kaikki tulemme viemään päätökseen tämän pienen Maapallon lyhyen elämän viimeisen luvun.
Joten Lapseni, opettakaa omat Lapsenne tottelemaan teitä, luottamaan teihin, ja te itse, opetelkaa tottelemaan Minua, ja luottamaan Minuun, ja Me tulemme olemaan yhtä suurta perhettä. Saattakaa Kristuksen Ruumis yhteen, sillä kun teillä on Yhtenäisyys, teillä on Voimaa. Nielkää ylpeys, ego, sillä Kristuksen Lapsilla ei ole ylpeyttä eikä egoa. He uskovat siihen mikä on oikein, mikä on totta, ja he tietävät kuinka tehdä itsensä nöyriksi Herransa ja Vapahtajansa, sekä toistensa edessä. Kuullostaa helpoilta sanoilta, mutta maailma on niin turmeltunut että jos sinulla ei ole ylpeyttä, jos sinulle ei ole egoa, sinusta tuntuu kuin et olisi edes ihminen.
Minä rakastan teitä kaikesta Sydämestäni, teidän täytyy luottaa Minuun. Vahvistakaa itseänne ja totelkaa Jeesuksen Kristuksen Lakia. Tulee päivä ja aika jolloin Peto ja hänen seuraajansa tulevat vainoomaan teitä. Hän tulee tekemään kaikkensa tuhotakseen teidät, henkisesti, fyysisesti, hengellisesti, sillä Pedon päivä on käsillä. Mutta muistakaa, kaikki Voima ja Kunnia ja Ylistys kuuluu Jehovalle, Jeesukselle Kristukselle ja Pyhälle Hengelle.
Sillä Pedon luku otetaan käyttöön heikoissa, Syntisissä. ÄLKÄÄ, toistan! ÄLKÄÄ OTTAKO PEDON MERKKIÄ. Sillä jos te sen teette, te ette tule Pelastumaan. Sanon sen uudestaan. ÄLKÄÄ OTTAKO PEDON MERKKIÄ. Huolimatta siitä kuinka vaikeaksi asiat muuttuvat, huolimatta siitä kuinka helpoksi se tehdään, jos te arvostatte, ja Minä tarkoitan, jos teille merkitsee jotain oma tulevaisuutenne, ÄLKÄÄ OTTAKO PEDON MERKKIÄ, sillä teidät tuomitaan KUOLEMAN LAAKSOON IANKAIKKISESTI.
Se on kaikkein HERJAAVIN asia minkä ikinä voisitte tehdä Herrallenne Jehovalle, ENKÄ MINÄ ANNA SITÄ TEILLE ANTEEKSI. Kun Pedon merkkiä aletaan jakamaan, juoskaa ja piiloutukaa, tehkää mitä tahansa teidän täytyy tehdä, mutta ÄLKÄÄ OTTAKO PEDON MERKKIÄ. Luulen että olen sanonut sen tarpeeksi monta kertaa. Luulen että olen tehnyt asian yksinkertaiseksi, selväksi ja avoimeksi. Toistan sen vielä kerran, ÄLKÄÄ OTTAKO PEDON MERKKIÄ, sillä silloin joudutte KUOLEMAN LAAKSOON IANKAIKKISESTI.
Siis Lapseni, toivon että korvanne ovat avoimet. Toivon että olen saanut istutettua pelkoa teihin, sillä se mitä Minä sanon on totta. Teidän täytyy vahvistaa itseänne, vahvemmiksi kuin ikinä elämässänne olette olleet, kun ne päivät ja ajat tulevat. Sillä teidän täytyy rukoilla Isällenne Jehovalle. Lukekaa Raamattua, saattakaa Kristuksen Ruumis yhteen. Sillä tämä sota käydään Taivaassa samaan aikaan kuin taistelua käydään Maan päällä. Tämä on Sota joka käsittää sekä Henkisen että Fyysisen, kaiken mitä voitte nähdä ja koskettaa, kaiken mikä on pahaa, missä hyvänsä, olipa se sitten Hengessä tai Todellisuudessa, se tullaan puhdistamaan kerta kaikkiaan.
Joten pitäkää huolta, olkaa vahvoja, opetelkaa tuntemaan Minut, Sillä Minä rakastan teitä. Tämä on Jehova. Tämä on Jehova, Maan ja Taivaan Luoja, kaiken sen Luoja mikä on Näkyvää ja Näkymätöntä, Maailmankaikkeuden Tekijä ja Hajottaja.
Rauha ja Kunnia olkoon Isän, Rauha ja Kunnia olkoon Isän, Rauha ja Kunnia olkoon Isän, näin sanoo Jeesus Kristus Nasaretilainen, yhdessä Pyhän Hengen Voiman kanssa. Sillä Me Rakastamme Teitä Lapset, Kuunnelkaa Isääni, sillä hänessä ei ole muuta kuin Rakkautta. Ja Hän on antanut Minulle Voiman ja Vallan panna täytäntöön hänen Lakinsa. Joten muistakaa mitä Hän on teille sanonut. Rauha olkoon kanssanne Lampaani Karitsani sillä Minä tulen olemaan paikalla säädettynä hetkenä ottaen teidät mukaani ja vieden mukanani Taivaaseen, olkaa rohkeita, olkaa vahvoja. Ylistys ja Kunnia olkoon Isän. Ylistys ja Kunnia olkoon Isän.
e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palveluksen rahoittamisessa
paina
lahjanäppäintä ![]()
tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.,
Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan Profetioiden
kirjan, näpäytä kirjaa

Copyright 1989-2001, Raymond Aguilera.