63. Raymond Aguileralle annettu profetia 26 Toukokuuta 1992, klo. 2.20 aamulla, kielillä, englanniksi, sekä tulkitsemattomilla kielillä.

 

Kun kello lyö kolme, Pommi tulee laukeamaan Pariisin kaupungissa. Kun Kapinan aika on suunnitteilla, laukeaa Pommi, kello kolmelta, Pariisin aikaa, suuren myrskyn päivänä. Tuulee, tuuli kuljettaa sadetta, valaistus tulee olemaan tavaton. Kaupunki tulee olemaan täydellisen sekasorron vallassa tasan kello 3.30. Monet tulevat menettämään henkensä, siksi että Virkamiehet kuvittelivat olevansa turvassa Hullulta Mieheltä joka on pettävä kaupungin.

Joten muistakaa Sanani. Päivä ja hetki on alkava. Jolloin Pedon sallitaan päästä käsiksi tiettyihin asiakirjoihin jotka tekevät tietyt Kaupungin Virkamiehet syyllisiksi. Hän tulee käyttämään asiakirjoja Virkamiesten suostuttelemiseen, ja pettämiseen, saadakseen luvan päästä käsiksi tiettyihin asiakirjoihin jotka antavat hänelle enemmän valtaa. Niin Peto tulee viemään voiton Pariisista Pommin avulla kello kolmelta, myrskyn päivänä, kun kaupunki ja maailma sitä vähiten odottavat.

Sillä Pedon Avustaja tulee saamaan voimaa siitä kun epärehelliset Virkamiehet kärsivät omien sanojensa tähden. Sillä kukaan ei tule olemaan turvassa Avustajalta. Sinä hetkenä, valitsemallaan tavalla, hän tulee tekemään mitä tahtoo. Näin sanoo Jehova. Muistakaa Sanani, Peto ja Avustaja saapuvat hetkenä joka on määrätty. Siis varokaa ja kuunnelkaa Minun Profeettojani. Sillä he ovat teidän keskuudessanne. Luottakaa Jumalaanne, Jehovaan, kaikella voimallanne, sillä hetki on melkein saapunut. (ei-tulkittavissa olevia kieliä?) Hyvästi. Hyvästi.


e-mail: Ray@prophecy.org
Jos tahdot auttaa tämän palveluksen rahoittamisessa paina lahjanäppäintä

tai kirjoita osoitteeseen: Raymond Aguilera, PO Box 20517, El Sobrante, CA. 94820-0517, USA.,

Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan Profetioiden kirjan, näpäytä kirjaa

Copyright 1989-2001, Raymond Aguilera.